top of page

Goose Pasta Bar - Pala Italiaa Hietaniemessä

Goose Pastabar on omien sanojensa mukaan “bistro kaikessa tarkoituksessaan”. Tämä italialainen ravintola ihastuttaa ruokailijoita Helsingin Hietaniemessä. Hesari kirjoitti osuvasti 2020 ravintolan auettua kanttarellipastan olevan naurettavan hyvää, ja sen olleen yksi parhaita ravintolakriitikon maistamia pasta-annoksia.


Goose Pasta Bar ei ota pöytävarauksia, joten perjantaina tai lauantaina voit joutua odottamaan hetken pöytää ravintolan ulkopuolella. Goose mainitsee sivuillaan, että syöjien odotetaan saapuvan maksimissaan 4 hengen porukassa. Ei siis kannata suunnata ravintolaan isolla ryhmällä. Ravintolassa on kaksi kerrosta ja se palvelee asiakkaita keskiviikosta lauantaihin klo 16-24.


Lähdimme perjantaina klo 18 syömään Gooseen kolmen hengen seurueessa. Ravintolan eteen oli ehtinyt jo kertyä jono, joka ei kuitenkaan meitä haitannut, vaan haimme odotusta vauhdittamaan juomat läheisestä marketista ja vaihdoimme kuulumisia. Ihmisiä saapui jonoon tasaista tahtia. Noin puolen tunnin kuluttua meidät pyydettiin sisään ja siirryimme yläkertaan.



Goose Pasta Barin miljöö


Ravintolan sisustus on erikoinen sekoitus mummon olohuonetta ja intiimiä bistroa. Kalusteet ovat pitkälti käytettyjä tai hankittu lahjoituksina, kuten pöytiä koristavat eripari tuolit. Ravintolassa on tunnelmallinen valaistus ja aistittavissa jopa keskieurooppalainen ilmapiiri. Voit saapua ravintolaan viettämään deitti-iltaa, taikka rennosti kaverin tai perheen kanssa syömään. Tunnelma sopii moneen tarkoitukseen.


Pääruuaksi tilatut pastat olivat kuin suoraan Italiasta. Pasta maistui tuoreelta ja raaka-aineet laadukkailta.

Ruoka ja palvelu


Ravintolan ruokalista on lyhyt, joka yleensä lupaa hyvää. Tarjoilija kertoi meille lyhyesti listasta, jonka jälkeen jäimme pohtimaan mitä söisimme.


Tilasimme ruuaksi:

  • Alkuruuaksi: ravintolan leivät, oliivit ja tartarpihvin.

  • Pääruuaksi: Cacio e Pepe -pastan ja kaksi kanttarellipastaa (toisen ilman voita ja juustoa)

  • Pullon punaviiniä

  • Palan juustokakkua ja 3 lasia shampanjaa.


Alkuruuaksi tilaamamme leipä oli taivaallista. Älä jätä sitä väliin, jos löydät itsesi Goosesta! Sen kanssa tarjottu oliiviöljy oli laadukasta. Oliivit olivat maukkaita ja pehmeitä. Ainoa alkuruoka, joka jätti hieman parantamisen varaa oli tartar. Mielestämme se kaipasi suolaa ja viereisessä pöydässä ollut pariskunta valitteli samaa. Lisäksi se olisi kaivannut hieman rapeaa suutuntumaa.


Pääruuaksi tilatut pastat olivat kuin suoraan Italiasta. Pasta maistui tuoreelta ja raaka-aineet laadukkailta. Maidoton versio kanttarellipastasta, olisi kaivannut makuun hieman syvyyttä, mutta tämä taisi johtua voin ja juuston puutteesta. Pastan kanssa tarjottu öljykastike kuitenkin toi mukavan happamuuden ruokaan. Cacio e pepe- pasta-annos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan maukas, juustoinen ja pippurinen. Niin kuin sen kuuluukin.


Palvelu oli konstailematonta läpi serviisin. Ravintolan lämmin ilmapiiri välittyi myös henkilökunnasta. Tarjoilijat tuntuivat olevan pyyteettömän iloisia ja ystävällisiä kertoessaan ravintolasta ja annoksista. Syömme Goosessa toistekin, se on varma!


Yummy Score = 8,3/10

Hinta kolmelta hengeltä: 177e


Goose Pasta Bar

Eerikinkatu 44, 00180 Helsinki


Recent Posts

See All
bottom of page