top of page

Albina - Aamiaista Konepajalla kynttilänvalossa

Ensimmäiseksi aamiaisella ei tule mieleen ruokailla tunnelmallisessa kynttilänvalossa, mutta tässä Albina yllätti meidät positiivisesti. Konepajalla The Folks hotellin kanssa samassa rakennuksessa sijaitseva Albina on ravintola ja viinibaari, joka tarjoilee kävijöille aamiaista, brunssia (viikonloppuisin) ja illallista. Ravintolan sisustus tuo mieleen ranskalaisen bistron peileineen ja kynttilöineen.




Vierailimme tammikuun puolenvälin tienoilla Albinassa aamiaisella. Tarjolla oli buffet-tyylinen aamupala. Saapuessamme paikalle puoli kahdeksan aikoihin oli ravintola vielä varsin tyhjillään, mutta syödessämme paikka täyttyi pikkuhiljaa ruokailijoista, joista suurin osa vaikutti olevan hotellin vieraita.


Buffet-aamiainen oli suhteellisen runsas, lukuunottamatta erikoisruokavalioille suunnattua valikoimaa. Buffet koostui tuoreista leipomotuotteista, kuten Teemu Auran leivästä, rapean rasvaisesta vanhanajan lihapiirakasta, croissanteista ja leivänpäällisistä (kinkku, kalkkuna, graavilohi, juusto ja kasvikset), sekä jugurtista, marjoista, hedelmistä ja granolasta. Lisäksi tarjolla oli lämpimiä ruokia, kuten puuroa, kasviksia ja raakamakkaraa.




Pienet asiat aamussa säväyttävät ja yksi niistä on lämpimän tuore leipä. Albinassa leipä höyrysi sitä leikatessa. Ah, ihanaa arjen luksusta! Harmiksemme kuitenkin lämpimäksi tarkoitetut ruuat olivat kylmiä. Ilmeisesti keittiö oli unohtanut laittaa lämpölevyt päälle. Nämä lämpimät ruuat eivät tästä syystä oikein säväyttäneet, vaikka raakamakkara olikin lihaisa ja jallusinappi sen kyljessä maukas. Lisäksi itse hieman harmistuin, kun puuro, jugurtti että granola olivat kaikki maitotuotepohjaisia, eikä vegaanisia vaihtoehtoa ollut tarjolla. Otin tästä syystä vispipuuroa, jonka päälle sirotin aavistuksen hunajaa. Se onneksi peittosi pettymystäni ja maistui.




Albinan arkiaamianen tarjoillaan 7-10 välillä ja se kustantaa 22 euroa, johon kuuluu koko buffet-valikoima. Jos siis kaipaat arkiaamuusi tunnelmointia runsaan aamupalapöydän äärellä, käy kokeilemassa Albina. Erikoisruokavalioisen kannatta varautua hieman suppeampaan valikoimaan.


Yummy Score: 6,9

Recent Posts

See All

Комментарии


bottom of page