top of page

Kuurna - Tuoretta lähiruokaa Kruununhaassa

Kuurna on omien sanojensa mukaan Kruununhaan kätketty bistrohelmi. Se on tullut tutuksi monen vuoden takaa ja siellä vierailuista on jäänyt pelkästään hyviä ruokamuistoja. Viimeisimmästä käynnistä on ehtinyt kulua vuosia, mutta illalliselle Kuurnassa oli isot odotukset niin tunnelman, palvelun kuin ruuankin osalta.


Suurelta osin Kuurna lunasti nämä (kenties ajan kultaamat) odotukset. Jotain oli silti muuttunut. Vierailujen välissä ravintola oli nimittäin saanut uudet ravintoloitsijat Laura Styyran ja Tom Hansenin. Glorian Ruoka ja Viini lehden jutussa (23.10.2019) Katja Nordlund kuvailee tuolloin juuri uudistunutta Kuurnaa luotsaavien Lauran ja Tomin tehneen “hyvästä erinomaisen”. Itse koin, että paljon erinomaista oli säilynyt, mutta palvelun osalta en tuntenut samaa sydämellisyyttä ja paloa kuin aikaisemmin.




Olimme Kuurnassa illallistamassa kahdestaan lauantai-iltana klo 20 kattauksessa. Saapuessamme paikalle meille osoitettiin nurkkapöytä, eikä vaihto ikkunapöytään valitettavasti onnistunut, sillä tarjoilia kertoi niiden olevan varattuja. Jos olet varaamassa Kuurnaan pöytää, suosittelen pyytämään paikkaa upeiden isojen ikkunoiden ääreltä.


Vaikka ravintola on muuten todella tunnelmallinen, nurkkapöydässä toinen valitettavasti joutui istumaan katse suoraan seinään päin, joten näkymät eivät olleet kyseiseltä paikalta (seuralaista lukuunottamatta) ihmeelliset. Sisustuksen osalta tumma, kynttilöiden valaisema ravintolasali oli mielestämme onnistunut, ja pöydät olivat kauniisti katettu. Paikka sopii loistavasti esimerkiksi deitti-illalle. Kuurnassa olikin perjantai-iltana paljon pariskuntia.


Kuurna on toiminut vuodesta 2005 ja sen klassikkoannokset pippuripihvi ja tartar on pidetty listalla. Ravintolassa luotetaan edelleen muutaman viikon välein vaihtuviin kauden raaka-aineista koottuihin bistroannoksiin. Lista on lyhyt, mutta mielenkiintoinen.


Siika-annos
Siika-annos

Me päädyimme tilaamaan alkuun tartarin ja siika-annoksen, pääruuaksi pippuripihvin ja tattari-sienipastan. Jälkiruaan päätimme jakaa. Menun hinta on Helsingin hintatasolla hyvin kohtuullinen, kaksi ruokalajia maksaa 43e ja kolme 49e. Klassikkoannoksista tulee muutama euron lisäveloitus. Viinimenun hinta kolmella lasillisella on 39e per henkilö.


Makunautintojen osalta ilta Kuurnassa oli onnistunut. Alkupaloista kraavattu siika, luumuilla ja pastis-voikastikkeella oli loistava. Kastike oli ihanan hapokas ja fenkoli toi siihen kipakkuuttaa. Tällä kertaa klassikkoannos Tartar-pihvi jäi selvästi kakkoseksi. Annos oli hyvä, mutta ei mitenkään erikoinen. Monta tartaria maistaneena, se jätti kaipaamaan jotakin pientä omaleimaista twistiä erottuakseen.


Toinen klassikkoannos pippuripihvi taas toimi loistavasti. Tilasimme pihvin medium miinuksena ja juuri sitä saimme. Pihvin kanssa tarjoiltu viini oli syvä ja vahva, eikä jäänyt pippurisen kastikkeen varjoon. Tilasimme toiseksi pääruaksi tattaripastan kuningasosterivinokassienillä. Se oli huomattavasti mielikuvituksellisempi annos. Siinä karviaismarjat toivat ihanan kirpeyden ruokaan, joka myös istui loistavasti annoksen kanssa tarjoillun hieman suodattamattoman sauvigno blancin makupalettiin. Jälkiruuan osalta harmittelimme, että tilasimme vain yhden jaettavaksi. Haudutettu päärynä, päärynäsorbetilla ja tuhatlehtisellä sekä makeampi jälkiruokaviini, kruunasivat illallisen.


Palvelun osalta ravintola jätti vielä parantamisen varaa. Olisimme toivoneet monipuolisempaa ruokien esittelyä sekä aktiivisempaa otetta palveluun. Ruuan, tunnelman ja hinta-laatusuhteen osalta suosittelemme kuitenkin Kuurnaa varauksetta.


Hinta kahdelta: 179e

Yummy score: 7,5/10



263 views

Recent Posts

See All

Komentarze


bottom of page